Kun ajattelemme kuningatar Elisabet II:ta, mieleemme piirtyy kuva vakaasta, lähes ikuiselta tuntuneesta hallitsijasta, joka pysyi tehtävässään yli 70 vuotta. Mutta kulissien takana hän ei ollut vain valtakunnan äiti, vaan myös neljän lapsen äiti. Juuri tässä roolissa hän teki valintoja, joita aikansa ihmiset pitivät sekä moderneina että kiistanalaisina.
Yksi näistä valinnoista liittyi siihen, miten Elisabet toi lapsensa maailmaan. Se paljastaa paljon sekä hänestä itsestään että siitä 1900-luvun aikakaudesta, jolloin lääketieteen ja teknologian lupauksiin uskottiin lähes sokeasti.
Nuori kuningatar, suuri vastuu
Elisabet meni naimisiin prinssi Philipin kanssa vuonna 1947. Pian perhe kasvoi: Charles syntyi 1948, Anne kaksi vuotta myöhemmin, Andrew vuonna 1960 ja Edward 1964. Kun Elisabet nousi valtaistuimelle vuonna 1952 vain 25-vuotiaana, hän kantoi harteillaan sekä hallitsijan roolia että äitiyden vastuuta. Näiden vuosien keskellä hän teki yhden aikansa merkittävimmistä päätöksistä äidiksi tulemisen suhteen.
”Hämäräuni” – kipujen unohtamisen hinta
Kolmen vanhimman lapsensa synnytyksessä Elisabet turvautui niin sanottuun hämäräuneen (engl. *twilight sleep*), joka oli aikakauden moderni lääkinnällinen trendi. Menetelmä perustui morfiinin ja skopolamiinin yhdistelmään, joka poisti kivun muistosta mutta ei itse kokemuksesta. Käytännössä äiti ei jälkikäteen muistanut synnytystä lainkaan.
Menetelmä vaikutti ulospäin edistykselliseltä: kipu poistettiin, hallaa ei muka tapahtunut. Todellisuus oli toinen. Naiset sidottiin sänkyihin levottomuuden vuoksi, pihdit tulivat useammin käyttöön ja seurauksina olivat usein hallusinaatiot, traumaperäiset oireet ja vaikeudet varhaisen äitiyden kokemuksessa. Se mikä näytti tulevaisuudelta, muistuttaa nykyisin enemmän varjopuolien historiankirjoitusta.
Elisabetin rohkeus vai ajan paine?
Ei tiedetä tarkasti, miten lääkitys vaikutti juuri Elisabetiin. On kuitenkin selvää, että hänen valintansa peilaavat sosiaalista ilmapiiriä. 1950-luvulla kipujen poistaminen nähtiin edistyksen voittona – ja kuningattaren päätös oli siten osa aikansa modernia imagoa, ei poikkeus. Nykyisin ajatus siitä, ettei äiti voisi edes tunnistaa lastaan heti synnytyksen jälkeen, tuntuu monelle kylmäävältä.
Muutos neljännen lapsen kohdalla
Kaikki muuttui Edwardin syntymän yhteydessä vuonna 1964. Tällä kertaa Elisabet valitsi vähemmän lääkittyä ja luonnollisempaa lähestymistapaa. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin prinssi Philipin läsnäolo synnytyssalissa – täysin poikkeuksellista tuohon aikaan. Kun aiemmin Philip oli viettänyt synnytyshetket muualla, lehdistö alkoi 1960-luvulla rohkaista isiä osallistumaan. Näin Philipistä tuli ensimmäinen brittiläisen kuningashuoneen mies, joka seurasi lapsensa syntymää rinnalla.
Mitä Elisabetin valinnat kertovat meistä?
Elisabet II:n synnytyshistoria ei ole pelkkä yksityiskohta brittiläisestä hovista. Se heijastaa koko aikakauden arvoja: uskoa lääketieteen ihmeisiin ja halua kääntää äitiys osaksi teknologista edistystä. Samalla se osoittaa, miten kuninkaallisten ratkaisut saattoivat vaikuttaa tavallisiinkin perheisiin. Jos kuningatar teki näin, monet saattoivat kokea sen oikeaksi vaihtoehdoksi.
Tänä päivänä painotetaan äidin kokemusta ja turvallisuutta aivan eri tavalla. Hämäräuni kuulostaa nykyperspektiivistä suorastaan kammottavalta. Mutta 1950–60-luvulla se näyttäytyi rohkeana, ja Elisabetin kohdalla se oli vieläpä yhteiskunnallisesti merkittävä signaali moderniudesta.
Lopuksi
Elisabetin synnytysratkaisut avaavat kiinnostavan ja intiimin näkökulman historiaan. Se, miten hän päätti tuoda lapsensa maailmaan, oli osa samojen paineiden ja toiveiden vyyhtiä, joita tavalliset perheetkin kokivat. Voimme kysyä, oliko kyse rohkeudesta vai sokeasta uskosta lääketieteeseen. Mutta varmaa on: jokaisessa synnytyksessä, jopa kuninkaallisessa, äitiys voitti kruunun.
Haluaisitko, että laadin jatkojutun siitä, kuinka kuninkaallisten synnytystavat ovat muuttuneet Elisabetin ajasta nykypäivään – Catherine Middletonin, Meghan Marklen ja pohjoismaisten prinsessojen kokemuksiin asti? Se tarjoaisi kiehtovan vertailun sukupolvien välillä.