Aavikon sydämessä, Stripin häikäisevien valojen ja savun täyttämien kasinokäytävien keskellä, Martin Scorsesen ohjaama Casino (1995) rakentuu moderniksi eepokseksi. Se ei ole vain elokuva järjestäytyneestä rikollisuudesta ja rahapelien maailmasta, vaan moraalinen, brutaali ja samalla lumoava muotokuva ihmisestä, joka uskoo olevansa voittamaton – ja maksaa siitä kovan hinnan.
Vallanhimon traaginen kaari
Scorsese, yhdessä Nicholas Pileggin kanssa, sovittaa valkokankaalle todellisen tarinan Frank Rosenthalista (elokuvassa Ace Rothstein, jota esittää Robert De Niro). Mies, jonka mafia valitsee johtamaan Tangiers-kasinoa, nousee huipulle, mutta hänen ylpeytensä ja hallinnanhalunsa johdattavat hänet väistämättömään romahdukseen – kuin kreikkalaisessa tragediassa.
Kunnia, petos ja särkyneet siteet
Ace, Nicky ja Ginger (Sharon Stone) muodostavat kolmion, joka tiivistää elokuvan ydinteemat: lojaalisuus, petos ja emotionaalinen murtuminen. Joe Pescin esittämä Nicky Santoro edustaa raakaa väkivaltaa, kun taas Ginger on sekä traaginen että turmeleva hahmo. Ihmissuhteet hajoavat hitaasti – kuin kasinon huolellisesti rakennetut kulissit.
Las Vegas: loiston illuusio ja sisäinen rappeutuminen
Elokuvan Las Vegas on keinotekoinen paratiisi – himojen ja rajattomien mahdollisuuksien keidas, joka romahtaa, kun tasapaino järkkyy. Scorsesen eeppinen visuaalisuus ja Robert Richardsonin kuvaus paljastavat kaupungin kaksijakoisuuden: ulkoinen loisto kätkee sisäänsä syvän korruption ja moraalittomuuden.
Vahvuudet: esteettisyys, näyttelijäntyö, rytmi
Ohjaus, leikkaus (Thelma Schoonmaker) ja visuaalinen tyyli luovat täysin uppouttavan kokemuksen. Avauksessa nähtävä auton räjähdys toimii esirippuna elokuvan vääjäämättömälle tuholle. De Niro, Pesci ja etenkin Sharon Stone – joka voitti roolistaan Golden Globen ja sai Oscar-ehdokkuuden – tulkitsevat roolinsa syvällisesti. Vaikka elokuva on paikoin hidastempoinen, se säilyttää jatkuvan jännitteen.
Heikkoudet: rönsyilevä rakenne
Elokuvan monipolvinen rakenne ja laaja hahmokaarti voivat uuvuttaa katsojan. Dialogia on runsaasti, ja osa tarinan haaroista ei aina palvele kokonaisuutta. Vaikka elokuva ei koskaan menetä visuaalista otettaan, sen kerronta ei ole aina tiivistä.
Väkivalta: totuuden paljastamisen väline
Elokuvan brutaalit hetket – kuten maissipellolla tapahtuva teloitus – eivät ole tarkoituksetonta väkivallan kuvausta, vaan symboliikkaa vallasta, kostosta ja petoksesta. Scorsese ei kaunistele todellisuutta, vaan näyttää sen sellaisena kuin se on: säälimättömänä.
Menneisyydestä nykypäivään: kasinot tänään
Kuten fyysiset kasinot ennen, myös nykyiset verkkopohjaiset kasinot vetävät puoleensa mahdollisuudella nopeaan voittoon. Tänä päivänä esimerkiksi NetBet edustaa tätä siirtymää: se, mikä ennen tapahtui kasinosalissa neonvalojen alla, tapahtuu nyt kotisohvalta käsin – sama jännitys, uusi muoto.
Casinon ytimessä on kokonainen elämänkaari: vallan huuma, sen väärinkäyttö ja siitä seuraava vääjäämätön tuho. Sen visuaalinen mahtipontisuus ja narratiivinen monikerroksisuus tekevät siitä elokuvan, jota ei voi sivuuttaa – se haastaa katsojan moraalisesti ja emotionaalisesti.Vielä lähes 30 vuotta ensi-iltansa jälkeen Casino toimii peilinä, joka kysyy: missä kulkee voiton ja tuhon raja? Aikana, jolloin houkutus ja mahdollisuus kätkeytyvät yhä useammin digitaalisten ruutujen taakse, Scorsesen teos muistuttaa meitä siitä, että mitä suuremmaksi unelma paisuu, sitä suurempi voi olla sen hinta.